Tekstit

Elokuun ruokamissio - miten kävi?

Lauantai-iltaa! On aika tullut katsoa, miten elokuussa sujui ruokakauppa- ja ravintolakulujen osalta. Kuten puolivälin krouvin kohdalla arvelin, täysin ei tavoitteeseen päästy, mutta suunta on jo oikea. Pidemmittä puheitta, lopputulema: Ruokakauppakulut (sisältäen myös pesuaineet, wc-paperit jne): 210,00 € (kyllä! Ei senttiäkään yli :D) Ravintola- , baari- ja kahvilakulut: 117,20 € Yhteensä: 327,20 € Tavoite ylitettyyn 27,20 €:lla. Toki ylitys olisi ollut hieman pienempi, jos ruokakauppakuluista vähennettäisiin pesuaineet, wc-paperit ja muut taloustarvikkeet. Koin sen kuitenkin turhan hiustenhalkomiseksi omaan tyyliini, joten en jaksanut kuitteja sen tarkemmin syynätä. Toki, jos olisin ostanut Prismasta jonkin kalliimman yksittäisen tuotteen, olisi se merkitty ruokakauppakulujen ulkopuolelle. Ravintola-, baari- ja kahvilakuluja oli edelleen tässä kuussa melko paljon. Alkukuusta kävin kolmen päivän reissulla saaristossa ja tuolloin ravintoloihin ja kahviloihin kului jo suoraa

Kuulumisia

Haudi! Johan sitä viikon verran tuli vietettyä hiljaiseloa. Käyn tällä hetkellä blogikriisiä pienessä mielessäni, kun en oikein osaa päättää, mihin keskittyä. Huomaan talousaiheisten ja matka-aiheisten tekstien tuottavan eniten itselleni iloa. Samalla haluaisin kuitenkin olla fancy lifestyle-bloggaaja, jonka blogista löytyvät talousvinkkien ohella täydellisillä kuvilla varustetut reseptit, kirjafiilistelyä ja joulusekoilua. Näitä first world problemseja taas. :D No joo, kirjoitellaan nyt sitten ihan vaikka fiiliksistä. Istun tällä hetkellä autossa matkalla kotikotiin yhdeksi yöksi. Asumme n. 200 kilometrin päästä perheestämme, sillä olemme alkujaan muuttaneet P:n kanssa pääkaupunkiseudulle töiden vuoksi. Ajetaan melko usein tää väli moikkaamaan porukoita, kavereita ja muuta perhettä. Kulunut viikko on ollut yllättävän raskas. Kiva, mutta raskas. Kävin työpaikan porukan kanssa golf-kurssilla (kyllä. Golf-kurssilla. Puolustaudun toki sillä, et mut oli ostettu paikalle jäätelön varj

Ruokamissio - missä mennään?

No niin! Kuun puoliväli on ylitetty ja on aika tsekata, missä vaiheessa elokuulle lanseerattu säästömissio on. Pidemmittä puheitta, tilanne auki euroina (oma osuuteni kahden hengen kuluista): Ruokakauppa: 138,86 € Ulkonasyönti / kahvilat: 57.15 € Yhteensä: 196.01 € Aijjai. Ei tässä vielä päästä voitontanssia tanssimaan. :D Tässä kuitenkin kootut selitykset / analyysi tilanteelle: Alkukuusta kävin ajelemassa Saariston rengasreitin porukalla. Tästä reissusta kului jo ruokakauppaan ja ulkonasyömiseen / kahvitteluun 45,40 €.  Ensimmäiset 11 päivää tästä kuusta käytiin kaupassa samalla metodilla kuin ennenkin: kaksi väsynyttä ihmispoloa hypermarkettiin sisälle ja kärryyn perussetti vähän kaikkea, sen enempää miettimättä, missä välissä mikäkin syödään. Aiemmassa postauksessa kerroin, kuinka ruokahävikki ärsyttää ja sitä tapahtui vielä tässäkin kuussa.  Yllä olevasta metodista johtuen lähi-Alepa oli säännöllinen paha, ja mukana tuli kannettua yleensä ylimääräistä (= herkkuja).

Kirjat!

Kuva
Femmiksen vastaisesti en ole vielä päässyt Bookbeatin makuun, vaan tykkään hamstrata perinteisiä kirjoja kirjakaupoista tai kirjastoista. Tiedän, ensimmäinen vaihtoehto ole varsinkaan taloudellista tai ekologistakaan, mutta haluan kasvattaa kirjojen määrää kotosalla huomattavasti.. Mielessä pyörii pitkäaikainen haave seinän pituisesta kirjahyllystä, johon saisi vielä kirjatikkaatkin mukaan! Tämä tosin vaatii ensin jonkin korkeamman asunnon hankintaa, sillä tähän peruskerrostaloasuntoon 80-luvun lopulta ei ole kauheasti huonekorkeutta suotu. Photo by  Dakota Corbin  on  Unsplash Luen aika paljon laidasta laitaan kirjoja, mutta viime aikoina olen jotenkin ajautunut tietokirjojen ja self help-oppaiden pariin. P:n mielestä self help-oppaat ovat jotakuinkin suoraan helvetistä (:D), mutta itse tykkään. Lukulistalla (kirjastosta!) tällä hetkellä:  Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa Noora Shingler: Marjoja & maskaraa Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella Tänä

Saariston rengasreitillä!

Kuva
Hej på dig!  Olen palannut taas kuvainnollisesti sorvin ääreen, lempiharrastukseni pariin siis. Menneenä viikonloppuna kävin siskoni, serkkujeni ja perhetuttujeni kanssa koluamassa saariston rengasreitin pitkästä aikaa. Meitä oli porukassa kahdeksan kappaletta + koira ja joskus kymmenisen vuotta sitten kävimmekin säännöllisesti telttailemassa saaristossa - tämänkertainen reissu olikin tällainen reunion-reissu. :D  Kahdeksan ihmisen aikataulujen yhteensovittaminen oli yllättäen hieman haasteellista, joten reissu jäi tällä kertaa kahden yön mittaiseksi. Aiemmin rengasreitti on tullut ajetuksi (autolla, selvennyksenä) yleensä kolmeen yöhön. Hyvin se näinkin meni, rengasreitistä ei taida tulla lopulta kuin n. 200 km, jos kilometrit laskee Kaarinasta Turkuun. Yövyimme ensimmäisen yön Houtskarissa Mossalan leirintäalueella teltassa ja toisen yön Kustavissa, Lomavalkamalla mökissä.  Matkan aikana taas sattui ja tapahtui! Missasimme ensimmäisen lautan Mossalasta Iniöön, kun su

Elokuun missio: säästä ruokakuluissa!

Seuraan rahankulutustani Fast Budget-sovelluksella. Sunnuntaina meinasin lentää pyrstölleni keskustassa, kun vilkaisin, paljonko ruokaan oli tullut kulutettua rahaa kuluneen kuukauden aikana. Tässä kuussa ruokakauppaostoksiin (sisältäen taloustavarat) + ulkona syömiseen on tullut tuhlattua omalta osalta 400 euroa. NELJÄSATAA EUROA. Herranjestas. Aiemmin tässä kuussa kommentoin Pohataksi Pohjalta-blogin postausta liittyen kuukausittaisiin ruokakuluihin. Nohevana arvioin meidän pariskuntatalouden kuukausittaisten ruokakulujen olevan noin 400 euron luokkaa. No, eipä ole enää. :D Vilkaisin tarkemmin aiempien kuukausien ruokakuluja - kevään mittaan ruokakulut ovat näköjään tässä taloudessa päässyt kasvamaan salakavalasti. Aiemmin keväällä oma osuuteni ruokakuluista ja ulkonasyömisistä on pyörinyt hieman vajaan 300 euron tienoilla ja siitä kasvaen kuukausittain. P syö vähemmän ulkona ravintoloissa / kahviloissa allergioistaan johtuen, joten hänen osuutensa kuluistaan on poikkeuksetta kuuka

Oon mä juonut viinii Wienissä...

Kuva
Next destination: Wienin joulumarkkinat loppuvuodesta! Nyt sais kesä jo melkein mun puolesta mennäkin nopeasti ohi, että reissu tulisi nopeammin. :D Seuraa paljastus kirjoittajasta: jouluhullu - aivan totaalisen jouluhullu ihminen. Jos askartelutaitoni eivät olisi pakkasen puolella, kirjoittaisin varmaan joulublogiakin vuosittain. Tyydyn tällä hetkellä ostamaan joulukoristeeni jonkun taitavamman tekemänä ja keskityn vain kohkaamaan joulusta ja suunnittelmaan kuusen koristusta tälle vuodelle. Meillä on ollut siskon kanssa tapana lähteä vuosittain joulun tienoilla markkinareissulle Eurooppaan. Reissujen tavoitteena ei ikinä ole ollut sen kummallisempi kuin viettää aikaa keskenämme, syödä hyvin, käydä markkinoilla, shoppailemassa ja katsomassa nähtävyyksiä. Ei mitään liian fancya tai pönötystä fiineissä tilanteissa. Aiemmin ollaan käyty Budapestissa (hienot markkinat, suosittelen!) ja Prahassa (reissulla oli todella hieno hotla edullisesti, mutta joulumarkkinat oli kyllä pettymys.